Kirjoittaminen on tärkeää siksi, että sen avulla ihminen voi ymmärtää paremmin omaa suhdetta muihin kirjoituksiin. Kun alistaa oman kirjoittamisensa edes omalle lukemiselle, niin voi huomata sellaisia asioita mitä normaalissa itsetutkiskelussa on lähes mahdotonta. Ajatukset ja sanavalinnat palauttavat eri järjestyksessä eri asioita mieleen, jotka saattaisivat unohtua pelkän ajattelun myötä.
Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole kovin armollista. Ne nopeat lyhytpäätelmät, mitä ihmiset ajatuksissaan tekevät eivät saa oikeutusta. Kirjoittaessa tietyt kokemusjoukot tai tunteellinen tuttuus ei saa kirjoitusasua sellaisenaan, vaan ne pitää käsitteellistää. Sen lisäksi että kirjoittaminen tuo esiin käsitteellisiä ongelmia, joutuu vielä kirjoittaja painimaan nykyisten diskurssien kanssa ja raivaamaan omalle tietoisuudelle tai käsiteavaruudelle rajansa. Törmäämme jatkuvasti jo varattuihin merkityksiin, jotka estävät kokemuksesta tai tunteellisesta päättelystä tulevien ajatustapojen muuttumista käsitteiksi.
Kirjoituksen lannistuminen poliittisen ja yhteiskunnallisen termistön alla aiheuttaa ajattelijassa epätoivoa. Monet tämän kanssa painivat varmasti kokevat, että taiteessa voidaan pitää kiinni siitä identiteetistä ja minuudesta, jota yhteiskunta ei valmiiksi prosessoi ja käsittele. Se käy alkeellista kapinaa määritysvaltaa ja suoraa symbolista väkivaltaa vastaan.
Lyhyesti kirjoittaminen toimii aina suhteessa kirjoitettuun, yhteiskuntaan, tapoihin ja ennakkoasenteisiin. Hyvä kirjoitus on sellaista joka pystyy käsitteellistämään kirjoittajan ajatukset sortumatta jatkuviin uusiokäsitteisiin ja hämäriin metaforiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti