Antropologiassa vertaillaan aikakäsityksiä ja erityisesti syklistä ja lineaarista. Järjen avulla ihminen voi valjastaa syklisen lineaariseksi. Tämän valistuksen normin mukaisesti myös itse syklisyys muuttuu jonkinlaiseksi progression osaksi. Jokaisella syklin osalla tulee olla tarkoitus jatkumossa kohti epämääräistä ja sen vuoksi helposti kyseenalaistamatonta elämän saavuttamatonta huippukohtaa. Toisin sanoen sitä, mitä varten kaikki on tehty, kärsitty ja niitetty.
Eläkejärjestelmät ovat progression ja yksilön lunastusvaatimusten mukainen looginen (mutta ei ideaalinen) tulos. Lopulta ei ole ollenkaan selvää, tulisiko ihmisen ensin tehdä paljon töitä ja miettiä mikä on haluttavaa, vai toisinpäin. Nykyinen järjestys toimii vastakkaisella tavalla ja hyötyy siitä, että ihmiset lunastavat vapauden lopuksi eivätkä synny sen kanssa.
On tietenkin selvää että on heitä, jotka eivät tee töitä ensin, eivätkä ole vapaita sittenkään. Lopulta kuitenkin kritisoidakseen nykyistä järjestystä on osattava edes hypoteettisesti irrottautua niistä välineellisistä (mutta samalla välttämättömistä) päämääristä jotka yhteiskunta asettaa. Tarkoitan nyt sitä, että ajatellessamme uutta yhteiskuntaa, meidän tulee unohtaa aktiivisesti vanha ja hylätä suurelta osin hyvätkin vastaukset, jotka se omiin ongelmiinsa on löytänyt. Sillä vanhojen mallien tuominen utopiaan on vaarallista ja monelta osin hyvän ajattelun lannistavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti