Laiskuutta on monenlaista. Laiskuus yleensä ymmärretään yleiseksi saamattomuudeksi, mutta näin ei nähdä sen tärkeitä vivahde-eroja. Ihmisen toiminnassa on olemassa laiskuutta jostakin tai laiskuutta johonkin, sen lisäksi on olemassa älyllistä laiskuutta, laiskuutta tuttuuteen ja ainakin laiskuutta pelon vuoksi.
Laiskuuden ymmärtäminen lähtee siitä, että se harvoin on laiskuutta. Se mitä kutsumme laiskuudeksi koostuu ihmisen kokonaisvaltaisesta psykologisesta toiminnasta johon liittyy pelot, halut, inho, ahdistus, hauskuus. Laiskuus on sateenvarjo ihmisen tunteille joita on sosiaalisesti vaikea lähestyä.
Laiskuus on näin siis osaltaan defenssi ja toisaalta myös kirous, koska ihmistä sanottaessa laiskaksi ei nähdä hänen ongelmaa tai autuutta (mitä se riippuen laiskuuden moninaisesta sisällöstä voi olla). Stigman lailla laiskuus tarttuu yksilöihin eikä heiltä vaadita enää samaa mitä muilta, koska laiskalta on hankala tulla mitään vaatimaan. Laiskuudesta tulee myös tekijä joka kuvastaa ihmisen arvoa työssä. Se politisoituu ja muuttuu ihmiskuvaksi, "on vain niitä jotka eivät kanna korteansa kekoon". Voisi sanoa että "pelastakaa ihmiset itseltään ja laiskuudelta", mutta näin unohtuisi laiskuuden vapauttava voima joka pistää ihmiset arvioimaan (tosin usein murheellisesti) sitä mikä on tärkeää tai mikä todella itseä kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti