Nukkumisesta

Nukkuminen on jännää. Mitä ihmettä ajatuksille tapahtuu kun "nukkuu yön yli"? Illalla tehdyt päätöset näkyvät eri valossa aamulla. Aamulla on krapula, aamulla on tehtävä eiliset hommat, aamulla on herättävä aiemmin kuin tekisi mieli ja niin edelleen.

Huominen tai aamu on siis joku jäteastia johon kaikki tekemättömät tehtävät, tunteet ja epämiellyttävät pienet asiat tai sitoutuminen päätöksiin, tai niiden toteuttamiseen jätetään. Etäisyys ajallisesti tuntuu riittävältä, että itseään voi huijata pistämällä asiat "järjestykseen" tai siirtämällä ne eteenpäin.

Nukkuminen taittaa ajatuksilta terän, pistää arvioimaan kaiken uudelleen, tuhoaa osan tunteellisesta sidoksesta ajatteluun ja päätöksiin. Tietynlainen epäkiinnostuneisuus ja levollinen välinpitämättömyys nousee kohti kaikkea sitä vakavuutta mitä varsinkin myöhään yöllä saa kokea.

Talven valoa

Katsoin eilen Ingmar Bergmanin elokuvan Talven valoa. Elokuva käsittelee ihmisen suhdetta Jumalaan. Koskettavimmaksi hahmoksi koin Märtan (Ingrid Thulin), joka monologissa kertoi haluavansa elää jonkun toisen vuoksi. Toisen vuoksi eläminen on pako vapaudesta, joka tarkoittaa auktoriteetin kaipuuta, merkityksen ja varmuuden haluamista. Märta ei kuitenkaan uskonut jumalaan ja hänen elämänsä oli vaille tarkoitusta. Hän ei sitä itselleen omin avuin voinut löytää. Tarkoituksen etsiminen itsensä ulkopuolelta on lähellä halua auktoriteetin alle.

Yleisesti ymmärretään autoritaarisuus niin, että se on valtaa käyttävien ihmisten ominaisuus suhteessa alistettaviin. Kuitenkin autoritaariset ihmiset haluavat tulla alistetuiksi ja alistaa muita, persoonallisuus siis kuvastaa sekä alistajia ja alistettuja. Auktoriteetin alla on vapaa päätöksistä ja etenkin oikean ja väärän erosta. Tämä on vapauttavaa, kun yksilön ei tarvitse löytää elämälleen merkitystä, vaan löytää sen muualta. Uskonnollisessa elämänkatsomuksessa on sama ongelma, yhteys velvollisuuksiin määrittyy suhteessa dogmiin, seurakuntaan ja raamattuun. Pappi ymmärtäessään oman käsityksen Jeesuksesta näkee hänen hahmossaan kuvia omasta vääristyneestä jumalsuhteesta, omista toiveistaan ja haluistaan. Kuitenkaan hän ei ole ollut vapaa ja oli siirtänyt vastuun jollekin muulle, kosmiselle syntipukille. Elokuvan pappi, Tomas (Gunnar Björnstrand), ei kuitenkaan ole ymmärtänyt olevansa samassa tilassa kuin Märta.

Vapaudesta maksetaan hirveä hinta, kun alistaja ei saa vertaista kumppaniaan, eikä alistettu koskaan saa tunnustusta. Vääryyksistä ja niiden sovituksesta sovitaan tavanomaisella pelon ja anteeksiannon dialektiikalla. Jokainen sykli vetää vallankäyttäjän ja käytettävän syvemmälle tunnesiteeseen, joka ei perustu tasapuolisuuteen, vaan syyllisyyteen ja kelpaamattomuuteen, alistajalle tylsyyteen ja riittämättömyyteen. Vaihtoehtona on kapina tai hiljainen nujertuminen auktoriteetin alle. Ihmiset ovat oman alistetun tai alistavan roolinsa uhreja, alistuva tai alistava roolimalli tuottaa ihmisissä samanlaisia käyttäytymismalleja ja näin monesti ihmiset toistavat samaa kaavaa ihmissuhteissaan tietämättään.

Kurt Vonnegut kirjoitti eräässä kirjassaan viisaasti, että ihminen päästessään taivaaseen kysyy: "Mikä oli elämässäni hyvää ja mikä pahaa?" Ihminen haluaa siis moraalisen tuomion, mutta ei ole kykenevä muodostamaan sitä itse.

Moraalisen itsetietoisuuden ehto on se, että ihminen vastaa itsestään, on autonominen, pyrkii pois alistavista rakenteista ja olemaan alistamatta muita. Reaktiivisen moraalin ja taisteluita käyvien tapojen sijasta on luotava arvoja, mutta olla alistamatta muita niille.

Ajattelutapojen sovellusalue

Pieni erehdys sanavalinnassa kuvastaa ihmisen ajatusten kulun assosiaatioita tai ajatuksenkulun virheitä. Voiko freudilaisen lipsahduksen erottaa ajatteluvirheestä? Ihminen sekä ajattelee virheellisesti että assosiatiivisesti. Kaikkea ei voida siis pistää freudilaisen lipsahduksen piikkiin. Tarpeessa hallita ulkomaailmaa, tarvitsemme keinoja tehdä siihen eroja. Kuitenkin erojen puuttuessa, hienojakoisten ajattelutapojen tai oikeanlaisen suhtautumistavan poissa ollessa rajoitumme yleistämään teoriat laajemmalle, mitä tulisi.

Yleisen puheen näkökulmasta siis yksittäisten meemien tai ajattelutapojen ripustusnaulojen päähän pistetään liian suuria tauluja. Ei sillä että naulassa olisi jotain vikaa, vaan siinä, että ihmisillä ei ole riittäviä tapoja selittää asioita ja näin ihmisen mukavuusaluetta kunnioittaen laitamme liian suuret taulut muuten sopiviin nauloihin.

Kaikki haluavat tehdä nopeita päätelmiä, päästä tuloksiin ennen kuin ne voi oikeastaan edes nähdä. Totuudet ovat faktoja, faktat ovat päätöksenteon oikeuttavia tekijöitä. Ihmiset tarvitsevat faktat ollakseen toimivia. Arvioiva ajattelu ja suorista johtopäätöksistä pidättäytyminen on toiminnallisuuden vastakohta, fasistisen faktoihin sulautumisen vihollinen, vahva vastarannan kolmipiikki, joka iskeytyy epäilijän synnein yhteiskunnan lihaan kuin iilimato muhevaan uimariin.